fbtpori.net / Blog / Floorball / Parhaat suomalaiset salibandyjoukkueet

Parhaat suomalaiset salibandyjoukkueet

Salibandy on Suomessa todella suosittua joukkueurheilua. Aiemmin monille kaveriporukoille tutusta sählystä on vuosien saatossa kehittynyt vakavasti otettava kilpalaji, mutta myös harrastustoiminta on erittäin aktiivista. Yli 350 000 harrastajalla laji yltää Suomen kolmanneksi suosituimmaksi palloilulajiksi.

Lajin suosio näkyy korkeatasoisina kilpajoukkueina ja taitavina pelaajina. Suomessa salibandya pelaa aktiivisesti tällä hetkellä 2 200 joukkuetta ja lisenssipelaajia on 45 000. Parhaat suomalaiset joukkueet pelaavat salibandyliigassa. Lisäksi parhaista pelaajista kootaan Suomen edustusmaajoukkue kansainvälisiin kilpailuihin.

Salibandyjoukkueita löytyy eri puolilta Suomea. Lajin suosio on kuitenkin suurimmillaan isoimmissa kaupungeissa. Laji on ollut etenkin opiskelijoiden suosiossa. Suomessa lajin kehittämisestä vastaa Suomen Salibandyliitto ry (SSBL), jonka jäseninä ovat myös kaikki kilpailuissa mukana olevat joukkueet. Suomen SM-sarjatason joukkueet muodostavat salibandyliigan, jossa tällä hetkellä pelaa 14 joukkuetta. Pohjoisin SM-tason joukkue löytyy Oulusta ja muuten tämän korkeimman sarjatason pelaaminen keskittyy Keski- ja Etelä-Suomen kaupunkeihin. Alla löydät tietoa parhaimmista joukkueista 2018-sarjataulukon mukaan.

Tampereen Classic

Tamperelainen Classic kuuluu kiistatta parhaiden salibandyjoukkueiden kärkeen, sillä se on voittanut peräkkäin jo kolme kertaa Suomen mestaruuden. Joukkueen uutena valmentajana toimii Samu Kuitunen, kun aiemmin joukkuetta luotsannut Petteri Nyky jäi pois joukkueen toiminnasta.

Classicista löytyy monia jo pitkään menestyneitä pelaajia, mutta mukana on myös paljon lupaavia nuoria pelaajia. Yksi kärkipelaajista on Nico Salo, jolla on kokemusta myös Ruotsin huippuliigasta pelattuaan yhden kauden Helsingborgissa. Salo on valittu myös maailman parhaiden pelaajien Top 10 -joukkoon sijalla viisi.

Myös Jussi Piha on erottautunut Classicin kärkipelaajana. Häntä on kehuttu muun muassa selkeistä syöttölinjoistaan ja hän on kahminut myös korkeita tehopisteitä myös aiemmissa sarjapeleissä. Pelillisten ansioiden lisäksi hän on myös joukkueen kapteeni. Kilpailukaudella 2018–2019 joukkueen maalivahteina ovat olleet Joni Järvi ja Lassi Toriseva.

Classic odottaa tulevalta kaudelta menestystä Euroopan mestaruustasolla. Kansainvälisissä kilpailuissa edustusjoukkueen tunnistaa pelipaidan rintamuksessa komeilevasta Decens-logosta. Classicin toiminnanjohtaja Pasi Peltola luottaa joukkueeseensa ja näkee realistisena myös Euroopan tasolla menestymisen.

Porin Karhut

Porilainen Karhut on pelannut kilpatasolla vuodesta 1992. Se kuuluu Suomen 27. suurimpaan salibandyseuraan, FBT Karhut Unitediin, joka aiemmin tunnettiin nimellä Oilporin Pallo. Karhujen miesten edustusjoukkue pääsi SM-liigaan ensimmäisen kerran pelikaudella 2007–2008. Tällöin kuitenkin joukkue jäi sarjatason viimeiseksi ja tippui samalla kertaa takaisin liigasta ulos. Kaudella 2018–2019 Karhut menestyivät kuitenkin upeasti noustessaan tulostaulun kakkoseksi. Karhut toimii kotikaupungissaan aktiivisesti myös lajiharrastajien keskuudessa. Sillä on yhteensä 20 joukkuetta, ja yhteensä lähes 450 pelaajaa.

Karhujen päävalmentaja vaihtui kaudella 2017–2018, jolloin joukkuetta alkoi luotsaamaan Pekka Nylund, kun Jani Kannosto jätti tehtävänsä. Aiemmin Karhut oli ollut jo pitkään sarjataulukon hännillä, ja joukkueen menestystä voikin pitää näin myös uuden valmentajan ansiona. Joukkueen menestys kääntyi aluksi nousuun runkosarjoissa, ja pudotuspeleissä Karhut vihdoin kahmaisi voiton. Karhut on näin uusi virkistävä tulokas Salibandyliigassa, ja toivottavaa on, että joukkue jatkaa menestystään myös tulevilla sarjakausilla. Joukkueen maalivahteina pelaavat Rasmus Österman ja Tomi Bergerdahl.

Koovee, Tampere

Tamperelainen Koovee on suuri urheiluseura, johon kuuluu myös salibandyjaosto, ja sen ohella myös miesten edustusjoukkue. Lisenssipelaajilla mitattuna kyseessä on Suomen suurin salibandyseura. Salibandyjaosto on noin 20 vuotta vanha, kun Manse United yhdistyi perinteikkääseen Kooveehen.

Seuran edustusjoukkue on menestynyt SM-tasolla hyvin koko historiansa ajan ja pääsi mestaruussarjaan jo heti ensimmäisellä ottelukaudellaan. Tosin myös tappioita on nähty. Seura vahvistui entisestään keväällä 2008, kun Tampereen Gunners siirtyi Kooveen alaisuuteen. Joukkueen uusi valmentaja Ilja Pantzar.

Mustissa paidoissa pelaavan edustusjoukkueen parhaana pistemiehenä tunnetaan laitahyökkääjä Samuli Salomaa, joka on kerännyt kokonaissaldonsa niin maalien teossa kuin syötöissäkin. Salomaa on toiminut viimeisissä sarjapeleissä myös joukkueen kapteenina.

Myös keskushyökkääjänä pelaava Tuomas Aho on yksi Kooveen tärkeimmistä pelaajista. Hänelle on karttunut kokemusta myös kansainvälisillä kentillä pelattuaan muutaman vuoden Sveitsin pääsarjassa Chur Unihockeyssa. Sekä Salomaa että Aho ovat molemmat alkujaan tamperelaisia ja Kooveen kasvatteja. Kooveen maalivahteina pelaavat Eeri Peipponen ja Arvid Vonk.

Happee, Jyväskylä

Jyväskyläläinen Happee on vuonna 1989 perustettu salibandyyn keskittynyt seura, jonka edustusjoukkue on saavuttanut SM-tason kärkisijoja jo useampana kautena. Esimerkiksi SM-kultaa joukkue on kahminut vuosina 2014, 2012 ja 2015. Edustusjoukkueen päävalmentajana toimii Mikko Lehto.

Happeen parhaimpina pelaajina on kunnostautunut muun muassa laitahyökkääjä Peter Kotilainen, jolla on jo pitkä ura takanaan Salibandyliigassa. SM- tason otteluita hänellä on takanaan jo 212. Myös hyökkäävänä puolustavana tunnettu Tikka erottautuu maailman kovimpiin kuuluvina laukojina. Happee pelaa mustassa kotipeliasussaan.

Nokian KrP, Nokia

Nokian Kristityt Palloilijat pelasi ensimmäisen kerran miesten Salibandyliigassa kaudella 2008-2009. Tätä ennen joukkue pelasi alasarjoissa monia vuosia. KrP menestyi kuitenkin hyvin kaudella 2008-2009 yltäen sarjataulukon viidenneksi. KrP:n viime aikaista menestystä onkin verrattu jopa tuhkimotarinaan. Liigatasolla se nähtiin varmasti yhdeksi suurimmista yllättäjistä, johon harva suomalaisen salibandyn historiassa on pystynyt.

Pelaajatilaston parhaimpina joukkueesta erottautuvat Henri Johansson, Matti Koskela ja Joni Henttonen. Tunnettuja joukkueen entisiä pelaajia ovat muun muassa Juuso Meriläinen ja Kari Lindberg. Joukkueen päävalmentajana toimii Jarmo Härmä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *